keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Tiimi ja Talli

Moikka!

Vihdoin saatiin tehtyä tämä blogikin. Blogin teko idea lähti oikeastaan instagramista, jonne teimme vähän aika sitten yhteisen käyttäjätilin (@teamvliek). Olimme yllättyneitä siitä kuinka moni oli oikeastikkin kiinnostunut meidän kuulumisista ja kilpailutuloksista!:0
Aluksi ajattelimme nyt vähän kertoa meistä, hevosista ja tallista lyhyesti.

Elikkäs...
Olemme siskoksia (Olivia ja Melina) Numellasta. Meillä on oma pieni 5-hevosen talli, jossa asustaa vain omat heppamme. Tällä hetkellä meillä on 4-kilpahevosta ja yksi shetlanninponi. Tallityontekijää meillä ei tietenkään ole, joten teemme tallin joka päivä aamusta iltaan itse. :)
Tässä vähän perustietoa meistä:


Olivia Vliek:
Olen -99 syntynyt (16.v) kouluratsastaja. Ratsastuksen olen aloittanut jo 3-vuotiaana, mutta kilpailemisen vasta kun olin 12-vuotias. Aluksi kilpailin estessä, mutta olen aina ihaillut sitä kuinka hienon näköistäö kouluratsastus tietyllä tasolla on! Joten ostimme minulle kun täytin 13-vuotta nykyisen kilpaponin Diendonnen, eli tutummin Donnen. Sillä aloitin kouluratsastuksen ja kilpailemisen. Nyt olemme Donnen kanssa toista vuotta suomen kouluponien maajoukkueessa ja kulkeneet uskomattoman matkan helppo B radoilta Pohjoismaiden mestaruuksiin asti (siitä pidempi postaus myöhemmin). Tämä on myös viimeinen ponivuoteni, joten minulla on myös uusi hevonen tallissa. Se on 6-vuotias tamma nimeltään Hortensia. Ostimme sen alkuvuodesta Tanskasta ja nyt ollut meillä 3-viikkoa. Tavoittena Hortensian kanssa on jossain vaiheessa päästä myös maajoukkueeseen, mutta mennään ihan päivä kerrallaan. :)
Minä itse :p

Diendonne
Kiitos Lotta Luomajärvi kuvasta!
Hortensia



Melina Vliek:
Olen -02 syntynyt (13.v) esteratsastaja. Ratsastuksen olen aloittanut 7 vuotiaana ratsastuskoulussa, mutta aktiivisen kilpailemisen vasta kaksi ja puoli vuotta sitten ponilla nimeltään visar (viltsu oli ensimmäinen oma ponini) Sain viltsun kun olin 10 vuotias, siihen asti minulla oli vain vuokraponeja. Hyppäsin viltsulla 100cm ratoja alue ja kansallisella tasolla. Se myytiin noin puoli vuotta sitten uuteen kotiin. Sain jo seuraavana päivänä uuden hevosen Vincentin, joka ostettiin Hollannista. Yhteistyötä on kertynyt nyt vähän yli puolvuotta. Hyppäsimme ensimmäiset kisat kanssa 3 kk sitten laaksolla 90cm, 100cm ja nyt hyppäsimme viikko sitten salossa eka 120cm radan. Tavoitteet Vincentin kanssa ovat ensivuonna lapsiratsastajien PM kilpailut. Sain vajaa kuukausi sitten uuden hevosen Belgiasta, celtikin. En ole kisannut vielä Celtikillä, mutta ensimmäiset kisat tulevat olemaan ypäjällä nyt viikonloppuna. Tavoitteet ovat myös Celticin kanssa päästä hyppäämään lapsiratsastajien PM kilpailuihin ensivuonna. :)

Celtic

Minä :)

Vincent


Meillä on myös 4-vuotias shetlanninponi Glory days Tea, eli Lolli. Lolli toimii enimmäkseen seuraponina, mutta myös pari kertaa viikossa ratsuna.





Tässä vielä pari kuvaa meidän tallista, kentästä ja tarhoista. :)
Talli

Vesikarsina

Rehula

ulkotalli, joka ei vielä käytössä

Tarhat

kentän lanaus kone :D

vähän keskeneräinen kenttä :p 40x25m

Donne ja Lolli <3

Tässä oli nyt tämä ensimmäinen postaus :) Palautetta saa antaa mielellään! 

-Olivia ja Melina